Perusopas VFR-lentämiseen
VFR is acronym for We Follow Roads
VFR-lentäminen (Visual Flight Rules) perustuu nimensä mukaisesti näkölentosääntöihin, eli lentäjällä on oltava jatkuvasti näköyhteys maastoon. Maaston perusteella lentäjä määrittää kulloisenkin sijaintinsa ja suunnistaa sen pohjalta suunnitellun reitin mukaisesti. VFR-lentämisen apuna voi ja kannattaa käyttää GPS-laitteita sekä VOR- ja ADF-majakoita, mutta kaikista tärkeintä on pitää itsensä kokoajan kartalla ja käyttää muita suunnistusvälineitä varmentamaan sijaintia.
Kartta, kello ja kompassi
VFR-lentäjän tärkein työkalu on tietenkin VFR-kartta, jollaisen saa ostettua esimerkiksi lentoasemien Briefingeistä. VFR-ilmailukartan lisäksi yhtä pätevä suunnistusväline on esimerkiksi autoilukartat – niistä vain puuttuu ilmatilarajat ja muu lentäjille kiinnostava materiaali esimerkiksi radiotaajuudet. Mikäli käyttää GT-karttaa, kannattaa tulostaa lentokenttien lähialuekartat Finavian eAIP-palvelusta, sillä niistä selviää ilmatilat ja taajuudet kullakin kentällä.
Suunnistusta helpottaa jos asennat simulaattorin GPS:ään kaikki suomen VFR-portit, ohjeet tältä sivulta.
Reitin suunnittelu ja lentäminen
Reitti voi koostua lentokentistä, lentokenttien VFR-porteista sekä paikannimistä. Perusidea on, että valvottujen lentokenttien lähialueelle kuljetaan tiettyjen VFR-porttien kautta, jotka löydät kyseisen lentopaikan VAC-kartasta. Reitin muihin kohtiin voit laittaa vaikkapa suurimpien taajamien nimiä. Aivan kelpo lentosuunnitelma on siis vaikkapa EFHF DEGER PORVOO EFLA. Lentoreitti kannattaa suunnitella niin, että hyödyntää mahdollisimman hyvin esimerkiksi moottoriteitä, kaupunkeja ja järviä. Näinollen maiseman vertaaminen karttaan helpottuu ja eksymistä ei tapahdu niin herkästi.
Reitti kannattaa suunnitella huolellisesti ja suunnittelun aikana kannattaa täyttää OFP, johon tulee kaikki reitin lentämiseksi vaadittavat tiedot. Valmiit OFP-pohjat tapahtuman reiteille löydät kunkin reitin omalta sivulta.
Suunnistusvinkkejä
- Sen lisäksi että näet järven, vertaa järvien kokoa ja muotoa karttaan.
- Teiden ja rautateiden lisäksi voit suunnistaa voimalinjojen avulla.
- Hyödynnä mastoja ja muita tunnistettavia rakennuksia (esim. kirkkoja).
- Yritä löytää mahdollisimman monta kohtaa kartasta, joita etsit simulaattorin maastosta. Esimerkiksi “Soikean järven eteläpuolella menee tie, joka risteää voimalinjan kanssa radiomaston kohdalla” olisi erittäin hyvä referenssi.