OH-SIM blogi Rotating Header Image

Tapahtumat

OH-SIM:n ympärillä on järjestetty lukuisia tapahtumia alusta alkaen. Tapahtumien kirjo on ollut laaja ja tarjolla on ollut sekä kaikille avoimia että kerhon jäsenille tarkoitettuja tapahtumia. Simulaattori tarjoaa loistavat puitteet koulutuksellisiin iltoihin, joissa ensin käydään yhdessä teoriaa läpi ja sen jälkeen siirrytään käytäntöön – eli simulaattoriin, jossa voidaan harjoitella mittarilentämistä, etsintä- ja pelastuslentoja tai vaikkapa pakkotilanteita.

Tämän lisäksi suosittuja tapahtumia ovat olleet erilaiset fly-init ja lentorallit, joissa lennetään porukalla tapahtuman teeman mukaisesti. Lentorallien ideana on ollut lentää sarja matkalentoja siten, että jokaisella legillä on uusi miehistö puikoissa. Edellisten lentorallien aikana simulaattori on yhteisvoimin lennetty mm. Maarianhaminaan ja Poriin. Mukavan lentämisen ohessa on voitu yhdessä pohdiskella lennonsuunnittelua ja matkalaskelmien tekoa. Kerhon jäsenet ovat auttaneet mielellään simulaattorilentäjiä lennon valmistelussa ja suorittamisessa.