Kerho sai lahjoituksena kolme kappaletta short throw-tykkejä sekä kolme isoa kiinteää heijastuspintaa. Eilen kerholla pohdittiin mahdollisia visuaaliratkaisuja. Yksi niistä oli, että tehdää kuutiovisuaali. Siinä näkymä vaakatasossa voisi olla jopa 270° näillä kolmella heijastuspinnalla (yksi eteen, kaksi sivuille, 90° per levy). Myös ylänäkymän voisi totettuua mahdollista Diamond-simulaattoria varten… 🙂 Simutiimi kiittää tykeistä ja heijastuspinnoista!
Posts under ‘Valokuvat ja Videot’
Aktiivinen kerholauantai 21.7.2012
Lauantaina vietettiin kerholla aktiivista päivää. Asematasolla mm. pestiin CTL:stä itikat pois vähän raskaammalla kalustolla. Simutiimi pääsi myös paloauton kyytiin, joka toimi Follow Me -autona DC3:lle, kun se rullattiin kiitotien yli toiselle asematasolle tankattavaksi. Kolmoseen tankattiin noin 1200 litraa menovettä, joten siinä kesti tovi jos toinenkin, koska tankkaus suoritettiin valutustankkauksena perinteisellä tankkauspistoolilla. Kannatti siis ihmetellä platalla […]
OH-TWN ohjauspotikat vaihdettu
OH-TWNiin vaihdettiin keskiviikkona uudet liukupotikat, joiden ansiosta ohjaus on entistä tarkempi. Samalla ratkaistiin ajoittain vaivannut ohjausongelma, jolloin potikoille menevä vaijeri jäi jumiin eikä ohjaus pelannut halutulla tavalla. 🙂
Cowl flaps in service
Keskiviikkona simutiimi jatkoi kidusvipujen rakentelua, ja lopputuloksena olikin jo toimintakuntoiset cowl flapsit! Vaijerit yhdistettiin potikoihin, jotka sijaitsevat simulaattorin takana “tuliseinässä”. Valmis SIOC-koodi oli jo olemassa, joten vaijereiden kiinnittämisen jälkeen meni vain muutama säätöminuutti, jonka jälkeen kidusvivut olivat toiminnassa. Kidusten perusperiaate on tehostaa ja säädellä moottorin jäähdytystä. Twiniin löytyi arkistoista Sandelin etupaneeli, jossa on valmiit kaiverrukset […]
VFR Saturday onnistui yli odotusten
Lauantaina 9.1.2010 järjestetty vuoden ensimmäinen VFR Saturday keräsi Malmille pienkoneita ruuhkaksi asti. Parhaimmillaan kierroksessa oli 3 konetta ja joukossa paikallislennolle lähteviä muutama lisää. >> Katso OH-SIM video youtubesta <<
Aktiivista lentotoimintaa VFR Saturdayssa
VFR-lentäjien oma tapahtuma, VFR Saturday pärähti käyntiin vauhdikkaasti tänä lauantaina heti klo 12. Malmin asematasolle ilmestyi pienkoneita toinen toisensa perään ja myös OH-SIM lähti pienelle paikallislennolle (DEGER-NOKKA). Paikalla oli myös muutamia uusia nimiä, jotka tekivät ensiesiintymisensä IVAO-verkkoon. Malmin torni toivottaa heidät tervetulleiksi myös jatkossa, ensilennot menivät erittäin mallikkaasti! Tapahtuman aikana oli vilskettä virtuaalisen Malmin lisäksi […]