Uuden simulaattoritilan rakentaminen aloitettiin syksyllä 2013. Kesän 2014 aikana on asennettu kolme videotykkiä, joilla saadaan projisoitua seinälle yli 180 asteen visuaalinäkymä, “kuutiovisuaali”. Heinäkuun alussa saatiin käyttöön uusi simutietokone, jota testattiin elokuun loppuun asti FSX:llä, kuvaa testilennolta. Syyskuun toisella viikolla hankittiin Prepar3D, jolla päästiin heti asennuksen jälkeen ajamaan ensimmäiset testilennot. Lentomalliksi on kokeilujen jälkeen valikoitunut Carenadon DA40.
Posts under ‘Blogi’
OH-SIM siirtyi Lahteen
Malmin Ilmailukerhon simutiimi on päättänyt keskittää voimansa Diamond-simun kehittämiseen ja on lahjoittanut kerhoa pitkään palvelleen Cessna-simulaattorin “OH-SIM” Vääksyn Yhteiskoulun lukion ilmailulinjan opiskelijoiden ja Päijät-Hämeen Ilmailuyhdistyksen yhteiseen käyttöön. Tämä simulaattori jatkaa siis työtään harrasteilmailun edistämiseksi ja uskomme että se on juuri oikea paikka missä siitä on vielä paljon hyötyä, kun itse saamme tilaa ja mahdollisuuden keskittyä uuteen projektiin.
OH-SIM korkeusmittarin huoltoa
OH-SIM -simulaattorin korkeusmittariin on tullut jokin tuntematon vika, ja se irroitettiin paneelista eilen kerhokeskiviikkona. Tarkistimme mittarin sisälmykset ja diagnosoimme tässä vaiheessa servon vialliseksi komponentiksi. Tarvitaan siis uusi servo. Hankintakartoitus on käynnistynyt ja toivottavasti saamme varaosan mahdollisimman pian kerhohuoneelle. Sillä välin simulaattori on valitettavasti ilman korkeusmittaria. Kuvia korkeusmittarin avausoperaatiosta löytyy MIK Kuvagalleriasta
Kaikki Suomen VFR-portit päivitetty G1000-simuun
Suomen VFR-porttien lisääminen G1000-simuun aiheutti hieman päänvaivaa, sillä ne eivät sisälly muuten ajan tasalla olevaan navdataan ja valitettavasti G1000-simu ei tue lainkaan User Waypoint -ominaisuutta – mikä toki oikeasta G1000-laitteesta löytyisi. Onneksi löysimme vaihtoehtoisen keinon lisätä VFR-portit. Simulaattorin waypoints-navdata on nimittäin rakenteeltaan yksinkertainen tekstitiedosto. Tiedostossa on miljoona riviä ja joka rivillä on pisteen nimi sekä […]
Garmin G1000-trainerin ihmettelyä
Eilen kerhokeskiviikkona ihmeteltiin uuden G1000-trainerin ominaisuuksia ja pohdittiin alustavasti ympärille rakentuvaa DA40-simulaattoria. G1000-trainerin osalta saimme puukotettua navigointitietokantaa ja näin ollen myös luotua puuttuvat VFR-ilmoittautumispisteet Malmin lähialueen rajalle. Pisteet tarkistuslennettiin vielä radiaalin ja DME-etäisyyden avulla. Lisäksi nykyisellään varsin riisutun G1000-simun toiminnallisuutta parannettiin luomalla pieni kytkinpaneeli maisemanäytön alareunaan. Siitä voi nyt asettaa esimerkiksi Pitot-putken lämmityksen päälle käyttäen […]
DA40-simulaattori
Malmin Ilmailukerho hankki uuden Diamond DA40 TDI -lentokoneen korvaamaan “Tango Limaa”, kerhon ensimmäistä konetta. Hyvin palvellut ja perinteikäs työjuhta myytiin juuri perustetulle vesilentokerholle, joka asentaa siihen kellukkeet ja tarjoaa näin ainutlaatuisen tilaisuuden harrastaa vesilentämistä ilmailukerhossa pääkaupunkiseudulla. MIK:in uusi kone, rekisteritunnukseltaan OH-STL, on varustettu Garminin G1000 -lasiohjaamolla. Se on siten pitkä harppaus eteenpäin tekniikassa ja käyttömukavuudessa, koneen […]