OH-SIM blogi Rotating Header Image

Softapäivityksiä ja uusi vikageneraattori

OH-SIM -simulaattorin asennettiin ActiveSky Evolution -sääohjelmiston SP2-päivitys, jonka myötä säätilan vaihdokset tapahtuvat jatkossa smoothimmin ja realistisemmin.

OH-TWN -simulaattoriin asennettiin toinen äänikortti verkkolentoa varten, mutta sen ajureita ei tuskallisen pitkistä etsinnöistä huolimatta vielä löydetty. Uusi äänikortti ei siis vielä ole käytössä. Sen lisäksi asetimme apuohjelmat ajettavaksi CPU:n toisella ytimellä, jolloin ensimmäisellä ytimellä suoritettava simulaattoriohjelmisto saa kaiken ytimeltä liikenevän laskentatehon käyttöönsä. Lisäksi asennettiin puuttuva Maarianhaminan maisema.

Lopuksi testasimme OH-TWN -simulaattoriin tulevan opettajan paneelin koodia, jolla aiheutetaan erilaisia vikatilanteita simulaattorissa. Kuvassa näkyvä konsoli on jollain aikataululla tulossa simulaattorin yhteyteen, ja siitä voi aiheuttaa pilotille hieman ylimääräistä päänvaivaa rikkomalla koneen järjestelmiä.

Vikatilanteiden testaamista varten paina ensin audiopaneelista vikamoodin pääkytkin, eli audiopaneelin AUX-kytkin päälle (vihreä led syttyy). AUX-kytkin on aina oletusarvoisesti pois päältä, jotta vikatilanteet eivät  mene päälle vahingossa. Vikamoodin ollessa päälle voit generoida satunnaisen vian painamalla vasemman moottorin primer-kytkintä. Joka painalluksella tulee uusi vika aiempien lisäksi. Vikojen resetoimiseksi paina oikean moottorin primer-kytkintä. Vikojen resetointi toimii myös, vaikka AUX-kytkin ei olisikaan päällä, joten siitä voi aina varmistaa ettei vikatilanteita ole enää päällä.

Tällä hetkellä vikagenerointi voi luoda seuraavia ongelmatilanteita:

  • Telinevika, jolloin joku laskutelineen kolmesta pyörästä ei lukitu ala-asentoon. Vian voi korjata käyttämällä telineet ensin ylhäällä, ja sen jälkeen valitsemalla ne taas alas.
  • Avioniikkalaitteiden rikkoutuminen, jolloin kaikki radiot pimenevät.
  • Autopilot ei toimi – EI TOIMI VIELÄ (eikä koneessa kyllä ole sitä autopilottiakaan 🙂
  • NAV1-radio menee rikki.
  • Sähköhäiriö, kaikki sähköllä toimivat laitteet sammuvat.
  • Alipainejärjestelmä menee rikki.
  • Pitot heat menee rikki.
  • Moottorihäiriö vasen / oikea moottori.
  • Vuoto jommassa kummassa bensatankissa. Vuodon huomaa vasta muutaman minuutin kuluttua siitä, että toisesta tankissa on selkeästi vähemmän bensaa.
  • Yksittäinen mittari menee rikki. Vikaantuvia mittareita ovat nopeusmittari, keinohorisontti, korkeusmittari, kaarto- ja kallistusmittari, suuntahyrrä tai variometri.

Edellä mainituista vioista vain telinevian voi korjata ilman että tarvitsee resetoida kaikki vikoja painamalla oikean moottorin primer-kytkintä.

Leave a Reply